Tietoa
Latinomix
Latinomix-tanssitunneilla saatte nauttia lattarirytmeistä, pitää hauskaa ja samalla kuntoilla!
LATINOMIX -tanssitunnilla tutustutaan erilaisiin latinalaistansseihin lyhyiden askelsarjojen muodossa (mm. salsa, samba, bachata, merengue). Tarkoituksena on tanssia ainakin 2 – 3 eri tanssityyliä/tanssitunti ja sitä kautta oppia useita eri latinotansseja, hyvällä fiiliksellä.
LATINOMIX-tanssitunteja järjestetään lapsille, nuorille ja aikuisille. Lasten ryhmä koostuu 6-13-vuotiaista. Nuorten ja aikuisten ryhmään voi osallistua 13-vuotiaasta ylöspäin. Tanssitunneille ei tarvita ennakkoilmoittautumista.
Minusta
Nimeni on Jorge ja olen kotoisin latinalaisesta Amerikasta, Perusta. Musiikki ja tanssi ovat aina olleet tärkeä osa elämääni. Olen pienestä pitäen tanssinut paljon ja kiinnostukseni tanssimista ja tanssin opettamista kohtaan on kasvanut vuosi vuodelta. Pohjois-Amerikassa asuessani opetin latinalaistansseja yksityistunteina. Suomeen muutettuani olen pääasiassa opettanut lasten ja aikuisten tanssiryhmiä pääkaupunkiseudulla sekä, olen ollut myös mm. osana UNICEFin Jano-viikko tapahtumia, Kulttuuriministeriön taidehankkeita. LATINOMIX –tanssiryhmäni esiintyi Tanssii Tähtien kanssa tv-ohjelmassa vuonna 2014.
Olen opiskellut tanssia Suomessa, Suomen Tanssistudiolla sekä Perussa, Malin tanssikoulussa. Vuonna 2015 toteutin haaveeni ja perustin LATINOMIX-tanssikoulun.